Zen-buddhalaisuus on äärimmäistä

On olemassa kahdenlaisia ihmisiä, nimittäin heitä, jotka pyrkivät äärimmäisyyksiin, sekä heitä, jotka valitsevat keskitien. Zen-buddhalaisuus on alusta asti ollut äärimmäistä, eikä sitä lasketa kultivointijärjestelmäksi. Zen-buddhalaisuuteen liittyy aina kiistoja. Vaikka ihmiset ovat kultivoineet Zenin mukaisia menetelmiä, tosiasiassa buddha Sakyamuni on huolehtinut heistä, koska heillä on ollut pyrkimys kultivoida buddhaa ja tavoitella hyvyyttä. Zen ei muodosta järjestelmää. Boddhidharmalla ei ole omaa taivaallista valtakuntaa, joten hän ei voi tarjota pelastusta ihmisille. Tosiasia on, että Boddhidharma piti aikoinaan itse perustajamestarina buddha Sakyamunia. Vaikka häntä kutsutaan Zenin patriarkaksi, hän oli itse asiassa buddha Sakyamunin oppilas – 28. sukupolven oppilas, joka kunnioitti suuresti buddha Sakyamunia. Buddha Sakyamunin teorioiden pohjalta hän keskitti oman valaistumisensa ”olemattomuuteen”, eikä tämä poikennut Sakyamunin periaatteista. Ajan kuluessa Zenin taso laski. Myöhemmät sukupolvet alkoivat pitää Boddhidharman lähestymistapaa omana kultivointitapanaan ja uskoivat sen olevan ylivertainen. Hänen [menetelmänsä] ei kuitenkaan ollut ylivertainen. Tosiasia on, että Zen heikkeni jokaisen sukupolven myötä, ja Boddhidharma sanoi sen myös itse: Hänen opetuksensa tulisivat ulottumaan vain kuuden sukupolven päähän.

Boddhidharma antoi suhteellisen paljon painoarvoa buddha Sakyamunin opettamalle ”tyhjyydelle” ja piti Buddha Sakyamunia suuressa arvossa; hänet tunnettiin Sakyamunin 28. sukupolven oppilaana. Mutta seuraavat sukupolvet olivat täydellisesti loukussa äärimmäisyyksiin. Ja kun näin kävi, tilanne saavutti rappeutumisen vaiheen, jossa Boddhidharmaa ja Sakyamunia pidettiin lähes tasavertaisina. Ihmiset alkoivat kunnioittaa Boddhidharmaa ja pitivät Boddhidharman teorioita ainoana buddhalaisena totuutena. Pohjimmiltaan tämä tarkoitti astumista harhaan.

Syy tähän oli se, että Boddhidharma kultivoi alhaiselle tasolle ja saavutti vain arhatin taivaallisen tason – tarkoittaen sitä, että hän oli vain arhat. Kuinka paljon hän saattoi aidosti tietää? Kun kaikki oli sanottu ja tehty, hän ei ollut saavuttanut tathagatan tasoa. Hänen ja buddha Sakyamunin tasojen välillä oli tavaton ero! Ja tästä syystä hänen opetuksensa ovat lähimpänä tavallisten ihmisten filosofioita, joten tavallisten ihmisten oli helpompi hyväksyä hänen teoriansa. Erityisesti he, jotka pitävät uskontoa filosofian, politiikan tai tietämyksen muotona, ja jotka omaksuvat akateemisen lähestymistavan ja tutkivat buddhalaisuutta filosofiana tai uskonnollisena ajatteluna, ovat yleensä vastaanottavaisimpia hänen teorioilleen, koska ne muistuttavat läheisesti tavallista filosofiaa.

Buddhia löytyy jokaiselta tasolta, riippumatta siitä, kuinka korkealle henkilö kohoaa. [Mutta Zenin mukaan] te kultivoitte ja kultivoitte, ja sitten, oletettavasti, mitään ei ole olemassa. Heidän kultivoinnissaan ei tunnusteta edes ihmisten olemassaoloa. Elävät, nähtävissä olevat ihmiset ovat aivan tässä meidän edessämme, mutta he eivät tunnusta ihmisiä todellisiksi. Tilanne on vielä huonompi kuin niillä tavallisilla ihmisillä, joilla on heikko henkinen näkemys, ja jotka sanovat: ”Uskon sen, jos näen sen, mutta en usko ellen näe.” Nämä ihmiset eivät tunnusta edes asiaa, jonka he näkevät omin silmin. Miksi sitten pitäisi elää? Miksi vaivautua avaamaan silmiään? Sulkekaa silmänne, älkää maatko, älkää seisoko… Mitään ei ole olemassa, niinhän? He ovat menneet äärimmäisyyksiin. Boddhidharma sanoi, että hänen dharmansa voi välittää eteenpäin vain kuuden sukupolven ajan. On tyhmää, miten ihmiset tänäkin päivänä pitävät tiukasti kiinni tästä opista, joka ei alun perinkään ollut pätevä. Se on umpikuja, johon he ovat ajautuneet. He eivät tunnusta itseään, eivätkä he tunnusta buddhia, niin miten sitten on maapallon laita? Jos he eivät tunnusta edes omaa olemassaoloaan, mitä järkeä on siinä, että heillä on nimi? Ja mitä järkeä on syömisessä? Voisitte vain olla nälässä koko päivän, olla välittämättä ajasta ja sulkea kaikki äänet pois…

Ja kaiken sen jälkeen kaikki olisi poissa. Eikö se näin ollen aiheuta epäluottamusta buddha Sakyamunin uskottavuutta kohtaan? Jos buddha Sakyamuni ei opettanut mitään, mitä hän teki 49 vuotta? Tietävätkö he, mitä buddha Sakyamunin opettama ”tyhjyys” aidosti merkitsee? Kun buddha Sakyamuni [sanoi, ettei hän] jättänyt lainkaan jälkeensä Dharmaa, hän tarkoitti, että hän ei todellisuudessa opettanut kultivointimenetelmää tai maailmankaikkeuden Fa’ta. Hän puhui vain omalla kultivointitasollaan olevista asioista, ja tavallisille ihmisille hän jätti Tathagata Fa’n – etenkin kultivointikokemuksia ja opittuja läksyjä. Todellinen Dharma, jota Sakyamunin tässä maailmassa välitti, koostui ohjesäännöistä ja käyttäytymistä ohjaavista tekijöistä, ja hän puhui tietyistä eri tasojen oivalluksista, jotka ovat Fa’ta tietyllä tasolla. Mutta buddha Sakyamuni ei halunnut ihmisten jäävän loukkuun hänen tasolleen, joten hän sanoi: ”En ole lainkaan opettanut dharmaa elinaikanani.” Hän sanoi niin, koska tiesi, että hänen opettamansa asia ei ollut korkeinta Dharmaa. Tathagata on buddha, mutta ei korkeimman tason buddha. Buddha-Fa on rajaton. Kultivoinnin harjoittajan ei pitäisi antaa hänen Dharmansa rajoittaa itseään. Henkilö, jolla on suuri henkinen potentiaali, voi kultivoida vieläkin korkeammalle, missä odottavat sekä korkeammat että syvemmät oivallukset ja vastaavat Fa’n ilmentymät.​