Ihmisiä pelastettaessa ja Fa’ta opetettaessa ei järjestetä havaintoesityksiä

Aidon Fa’n opettaminen tavallisille ihmisille, jotka harjoittavat munkkeina – munkkeina, jotka eivät ole valaistuneet – on hyödytöntä, sillä he eivät tiedä mitään. Maallisesta maailmasta ei ole löydettävissä valaistuneita munkkeja; he ovat vetäytyneet kaukaisille vuorille ja syvälle metsiin. He tietävät minusta. Vain tavalliset ihmiset eivät tiedä. Monet edistyneet kultivoinnin harjoittajat ovat tietoisia minusta. Toisinaan he ovat lähestyneet hiljaa, katselleet hetken ja poistuneet sitten paikalta. On myös ollut niitä, jotka ovat tulleet sanomaan muutaman sanan. Siitä huolimatta, että he ovat kultivoineet vuorilla ja metsissä satoja tai tuhansia vuosia, heidän kultivointitasonsa eivät ole korkeita. Tämä johtuu siitä, että heidän kulkemansa polku on vaivalloinen, eikä se ole kultivoinnin Suuri Tie. He kulkevat vähäisempiä polkuja, eivätkä siksi ole saavuttaneet korkeinta tasoaan, vaikka ovat kultivoineet jo pitkään. He eivät kuitenkaan sekoitu maalliseen maailmaan, joten heidän yliluonnollisia kykyjään ei ole lukittu, ja he pystyvät täysin ilmentämään jumalallisia voimiaan. Heillä, jotka kultivoivat maallisessa maailmassa, yleensä suurin osa heidän suurista kyvyistään ovat lukittuina. Jos näin ei olisi, pelkkä ajatus voisi siirtää rakennuksen toiseen paikkaan – sellainen ei ole sallittua. Ihmisten asioiden häiritseminen on ehdottomasti kielletty. Ihmiset luulisivat, että sellaisen henkilön taso on korkea. Tavallinen ihminen ajattelee, että henkilö, joka pystyy osoittamaan kykyjään, on korkealla tasolla. Ne asiat, joita qigong-mestarit esittelevät julkisissa näytöksissä, ovat vain vähäisempiä kykyjä ja taitoja – niin mitättömiä, että ne ovat säälittäviä. Todellisuudessa ne eivät ole mitään. Mutta tavalliset ihmiset ajattelevat, että he ovat korkealla tasolla.

Nimenomaan sen vuoksi, että olen selittänyt julkisuuteen tuloni tarkoituksen täysin selkeästi, pidättäydyn antamasta havaintoesityksiä opettaessani Fa’ta. Jos antaisin havaintoesityksiä opettaessani Fa’ta, se olisi pahan tien opettamista. Siten toimien ihmiset tulisivat oppimaan teidän tekniikoitanne, eivät Fa’ta. Samalla tavalla myös buddha Sakyamuni vältti tätä lähestymistapaa omana aikanaan. Parannushoitojen antaminen on sinänsä hyväksyttävää, sillä sen varsinaista toimintamekanismia ei voi nähdä. Näkyvää on ainoastaan se, että henkilön olo kohenee. Miten parantuminen tapahtui? Se, uskotteko te koko asiaan vai ette, on teidän oma asianne. Henkilö voi nyt paremmin, mutta uskotteko te siihen? Sivustakatsoja ei pysty sanomaan, onko henkilö edelleen tuskissaan. Koska ihmisen valaistumiskyky on yhä mukana, parantaminen on hyväksyttävää. Aikanaan Jeesus ja buddha Sakyamuni toimivat samalla tavalla. Laotse oli poikkeus. Laotse tiesi, että ihmisten maailma oli liian vaarallinen. Hän kirjoitti kiireesti viidentuhannen sanan tutkielmansa [nimeltä Daodejing] ja suuntasi solan läpi länteen.

Ihmisten maailma on äärimmäisen monimutkainen. Pelkästään katsomalla täällä maan päällä olevaa ihmistä on mahdotonta sanoa, mistä ulottuvuudesta hän on kotoisin. Kyseisen ulottuvuuden jumaluus haluaa yhä hallita häntä. Ratkaisevaa on, kykeneekö tämä henkilö tekemään eron; jos hän kykenee, hän voi palata [sinne, mistä hän on tullut]. Mutta [kyseinen jumaluus] saattaa tietää, että tämä henkilö ei ole enää tehtävän tasalla, joten hän ei voi enää tehdä enempää tämän henkilön hyväksi. Hän ei kuitenkaan halua päästää henkilöstä irti. Menneisyydessä, kun Jeesus tuli pelastamaan ihmisiä, [nämä jumaluudet] ajattelivat hänen sekaantuvan heidän asioihinsa. ”Tämä ihminen on minun, ja hänet pitäisi pelastaa minun luokseni. Miksi olet tunkeutunut meidän alueellemme?” He eivät voineet sietää sitä. Juuri tällaisen mielenlaadun vuoksi [he toimivat niin kuin toimivat]. Jos ajattelette asiaa, se ei ole oikein. Jeesus ei välittänyt siitä, kuka kuului kenellekin. Hänen tulemisensa tarkoituksena oli ihmisten pelastaminen. Hän näki, että kaikki olennot kärsivät, ja halusi antaa heille pelastuksen ja suoda heille mahdollisuuden ylösnousemukseen. Tämän vuoksi, koska asiat olivat näin, Jeesus vaikutti moniin eri ulottuvuuksien jumaluuksiin. Lopulta heidän erimielisyytensä kärjistyivät niin valtavassa määrin, että ne ilmenivät ihmisten maailmassa – aivan kuten inhimilliset konfliktit – ja koko sen painolasti lankesi Jeesuksen päälle. Jeesus ei pystynyt vapautumaan siitä, ja ainoaksi vaihtoehdoksi jäi kuolema – hänet siis ristiinnaulittiin, ja siten hän sovitti heidän välillään vallinneen vihanpidon. Kun Jeesuksen tavallinen fyysinen ruumis oli poissa, ei ollut enää Jeesusta, jolle vihoitella, ja se teki lopun hänen lukemattomista vaivoistaan. Siksi sanotaan, että Jeesus antoi henkensä koko ihmiskunnan puolesta. Idea on tämä.

Samalla tavalla buddha Sakyamuni koki suuria vastoinkäymisiä opettaessaan dharmaansa. Hän taisteli jatkuvasti Intian seitsemää silloista uskontoa vastaan. Siihen aikaan varhainen brahmanismi oli voimissaan. Lopulta buddha Sakyamuni lähti saavuttamatta todellista tavoitetta, jonka hän oli asettanut.

Laotse lähti kirjoitettuaan viidentuhannen sanan kokoelmansa, ja jätti asiat jälkipolvien toteutettaviksi. Näin sen pitikin mennä, sillä se oli Taivaan tahto. Tämä johtui siitä, että taolaisesta koulukunnasta ei ollut tarkoitus tehdä uskontoa; taolaisen uskonnon perustaminen oli virhe. Taolaisuus opettaa yksinäistä kultivointia, Totuudenmukaisuuden (Zhen) kultivointia ja hiljaisuuden kultivointia, joten opit siirretään eteenpäin yhdelle valitulle opetuslapselle. Se tehdään tällä tavoin, koska mestari itse valitsee oppilaansa ja opettaa vain henkilöä, joka on hyvä. Hän ei voi tarjota pelastusta laajalle joukolle, eikä hänellä ole haluakaan siihen. Hän kultivoi Totuudenmukaisuutta. Vaikka näkisitte ryhmän opetuslapsia taolaisessa temppelissä, vain yksi heistä on valittu, ja vain hänelle välitetään opetusta. Muut toimivat vain vertailupohjana. Taolaisessa koulukunnassa ei siis pitäisi olla uskontoa. Aiemmin he harjoittivat kultivointia aina yksin vuorilla.

Konfutse opetti henkilökohtaisen käyttäytymisen periaatteita, ei kultivointia. Hänen opetuksistaan on silti ollut hyötyä kiinalaisille. Keskimmäisen tien oppi voi auttaa henkilöä saavuttamaan voittamattoman aseman. Saavutettuaan ääripäänsä asiat kääntyvät päinvastaisiksi, ja siksi jokin tai joku voi hyvinkin pudota saavutettuaan huipun. Tämän vuoksi pyritään ”keskitiehen”, eli pidetään aina kiinni maltillisesta linjasta. Kun henkilö ei tavoittele korkeinta asemaa ja on turvallisesti korkeammalla kuin alempana olevat, hän ei koskaan epäonnistu. Mikä tahansa asia, kun se viedään äärimmäisyyteen, kääntyy lopulta vastakkaiseen suuntaan. Tämä viittaa tavallisiin ihmisiin.

Syvällä vuorilla ja metsissä on monia kultivoinnin harjoittajia, jotka ovat nähneet menneiden ja tulevien asioiden tapahtuvan. Kukaan heistä ei kuitenkaan ole sekaantunut näihin asioihin, eivätkä he ole halunneetkaan osallistua. Heidän välinpitämättömyytensä johtuu sen asian tiedostamisesta, että nuo tapahtumat ovat seurausta taivaallisista muutoksista. [He tietävät], että siten asioiden kuuluukin olla.

Jokainen, joka uhmaa Taivaan tahtoa, kohtaa seuraukset, eivätkä ihmiset sen vuoksi uskalla tehdä niin. Kaikki ylistävät Yue Feitä, mutta miksi hän ei pystynyt pelastamaan Eteläistä Song-dynastiaa? Eikö Yue Fein suku ollut hyvin vaikutusvaltainen? Taivaan tahto oli sellainen. Yue Fei pyrki säilyttämään Song-dynastian, mutta hän ei yksinkertaisesti onnistunut siinä, sillä todellisuudessa hän toimi Taivaan tahtoa vastaan. Song-dynastia oli tuomittu tuhoutumaan, mutta hän vastusti sitä ja asettui näin Taivaan tahtoa vastaan. Havainnollistan tässä vain yhtä näkökulmaa. ”Parhaatkin suunnitelmat menevät usein pieleen”, kuten sanotaan. En tarkoita, että Yue Fei olisi ollut paha. Selitin vain idean.

Se, mitä henkilö pitää omasta näkökulmastaan oikeana, ei välttämättä ole sitä. Olipa kyseessä Qin-dynastian Ensimmäinen keisari tai Han-dynastian keisari Wu, kenestä tahansa keisarista olikaan kyse, ja mitä tahansa hän tekikään, hänen jälkeensä tulleet sukupolvet kritisoivat häntä. Tavalliset ihmiset tarkastelevat asioita omista näkökulmistaan ja omien käsitystensä kautta, ja se, mitä he pitävät hyvänä tai huonona, ei välttämättä ole sitä. Lisäksi henkilön käyttämät kriteerit hyvyyden ja pahuuden määrittelyyn pyörivät hänen itsensä ympärillä: ”Jos hän on hyvä minulle, sanon häntä hyväksi. Jos hänen tekonsa hyödyttävät minua, sanon häntä hyväksi.” Näin ollen henkilö, jonka hän hyväksyy, ei välttämättä ole aidosti hyvä. Ainoa kriteeri, jolla hyvyyttä ja pahuutta voidaan arvioida, on maailmankaikkeuden erityinen ominaisuus, Fa. Se ei koskaan muutu – se on maailmankaikkeuden totuus ja ainoa kriteeri, jolla hyvyys ja pahuus voidaan määrittää. Qin-dynastian Ensimmäinen keisari surmasi monia ihmisiä yhdistäessään Kiinan. Hän tappoi monien valtioiden hallitsijoita, ja kaikki kirosivat häntä. Eri valtioiden hallitsijat ja kansat saatettiin hänen valtansa alle, ja siksi kaikki vihasivat ja kirosivat häntä. Kaikki arvioivat häntä omista näkökulmistaan. Hänen aikaansaamansa Kiinan yhdistyminen oli väistämätöntä. Se oli seurausta taivaallisista muutoksista. Jos hän ei olisi toiminut Taivaan tahdon mukaisesti, hän ei olisi onnistunut ja yhdistyminen olisi epäonnistunut. Ihmisten asiat eivät siten ole sen kummempia. Kultivoinnin harjoittajina me emme koskaan kommentoi niitä. Kultivoinnin harjoittaja ei ole kiinnostunut politiikasta, muuten hän olisi poliitikko eikä kultivoija.

Kun ihmiskunta saavuttaa tietyn vaiheen, sen karma on valtava, eikä sitä voida enää pelastaa. Tuollainen valtava karma on asia, jota ihminen ei voi koskaan maksaa pois. Hän kerryttää monien elämien aikana niin massiivisen määrän karmaa, että sitä on mahdotonta maksaa pois, ja siksi nämä ihmiset on tuomittu tuhoutumaan. Mitä ”tuhoutumisella” tarkoitetaan? Pieniä katastrofeja tapahtuu, ja ne tuhoavat ihmisiä. Sota on tehokkain tapa, ja sen vuoksi historia on mitä on.

Kunkin aikakauden perustajakeisarilla oli tiettyjä soturiolentoja ruumiillistuneina hänen rinnalleen. He suojelivat ja auttoivat häntä sodankäynnissä. Noiden soturiolentojen oli tarkoitus tehdä juuri sitä. Heidän ponnistelunsa eivät siis tuottaisi heille ansioita, mutta eivät myöskään tuottaisi karmaa – he vain suorittivat tehtäväänsä. Kuinka moni ihminen, edes pitkän historian aikana, on nähnyt tämän asian sellaisena kuin se on?

​