Nykytieteen rajat sekä Buddha-Fa’n laajuus ja syvällisyys

Jopa buddha Sakyamunin opettaman dharman myötä ihmiset ovat kyenneet vaistoamaan Buddha-Fa’n laajuuden. Mutta Fa on yksinkertaisesti valtava – todella valtava. Se, mitä buddha Sakyamuni opetti, huomioiden hänen tasonsa, oli Tathagata-Fa’ta. Ja jopa se tuntui tavallisista ihmisistä erittäin korkealta. Aiemmin vain tathagataa voitiin kutsua buddhaksi. Bodhisattva tai arhat eivät olleet buddhia; kumpikaan ei ollut saavuttanut buddhan maailmaa. Tämän vuoksi aina, kun joku käytti termiä ”buddha”, se viittasi tathagataan. Mutta tathagata ei ole maailmankaikkeuden korkein tila; pikemminkin se on buddhana olemisen alin taso. Ja buddhien keskuudessa vain alimmalla tasolla olevat huolehtivat tavallisten ihmisten asioista. Liian korkean tason buddhat eivät voi tehdä niin, sillä heti kun he avaisivat suunsa, maapallolla tapahtuisi muutoksia. Kuinka tämä voitaisiin sallia? He eivät voi lainkaan osallistua asiaan. Näin ollen vain tathagatat huolehtivat ihmisten asioista. Tathagatat eivät kuitenkaan hoida asioita henkilökohtaisesti. Bodhisattvat ovat niitä, jotka tekevät asioita ihmisten pelastamiseksi. Tämän vuoksi jopa tathagatan tason saavuttaminen on ainutlaatuista.

Mikroskooppisella tasolla [tathagata] pystyy havaitsemaan kolmetuhatta suunnatonta maailmaa yhdessä hiekanjyvässä. Buddha Sakyamunin opetuksiin sisältyy teoria kolmestatuhannesta suunnattomasta maailmasta. Hän sanoi, että Linnunrata sisältää kolmetuhatta ihmisten planeettaa muistuttavaa planeettaa, joilla elää aivan samanlaisia elämiä kuin ihmiset. Todellisuudessa niitä on enemmän kuin kolmetuhatta. Hän sanoi myös, että hiekanjyvässä on kolmetuhatta suunnatonta maailmaa. Toisin sanoen yhdessä ainoassa hiekanjyvässä on kolmetuhatta tällaista maailmaa, joissa asuu ihmisiä – tämä on jotain käsittämätöntä. Kun taivaallinen silmä avataan, henkilö voi nähdä asioita ikään kuin ne olisivat suurennettuja, sekä nähdä pieniä asioita, kuten mikrokosmisen tason asioita. Mutta miettikääpä tätä. Yhdessä hiekanjyvässä on kolmetuhatta suunnatonta maailmaa. Sitten tuon hiekanjyvän kolmessatuhannessa suunnattomassa maailmassa on meriä ja jokia, eikö niin? Eikö noiden jokien hiekanjyvissä silloin ole edelleen kolmetuhatta suunnatonta maailmaa? Tämän vuoksi edes buddha Sakyamuni ei ollut nähnyt materian alkuperää. Hän siis sanoi: ”Se on niin pieni, ettei sillä ole sisusta”, mikä tarkoittaa, että se on niin pieni, että materian alkuperää on mahdotonta havaita.

Tämän päivän fysiikka pystyy ymmärtämään vain sen, että molekyyli koostuu atomeista, ja että atomi koostuu ytimestä ja elektroneista. Syvemmällä mikrokosmoksessa on kvarkkeja ja neutriinoja. Ja se kykenee menemään vain näin syvälle, siinä kaikki. Jos mennään yhä syvemmälle, mikä sitten on materian alkuperä? Kvarkkeja ja neutriinoja ei pysty havaitsemaan edes mikroskoopin avulla. Niiden olemassaolosta tiedetään vain muiden instrumenttien ansiosta. Mitä tulee kysymykseen siitä, mitä vielä syvemmällä on, ihmisen teknologia on surkean puutteellista. Kun puhutaan suurista kappaleista, ihminen uskoo, että planeetat ovat suurimpia kappaleita. Mutta buddha Sakyamuni ei nähnyt asiaa niin. Se, mitä buddha Sakyamuni näki, oli itse asiassa hyvin laaja-alaista. Hän havaitsi, että planeetat eivät olleetkaan suurimpia [kappaleita]. Tähyillessään ylöspäin hän ei kuitenkaan kyennyt näkemään lakipistettä. Lopulta hän sanoi: ”Se on niin suuri, ettei sillä ole ulkolaitaa.” Näin ollen hänen lausuntonsa ”Se on niin suuri, ettei sillä ole ulkolaitaa ja niin pieni, ettei sillä ole sisusta” tarkoitti, että se on niin suuri, ettei sillä ole rajoja, ja niin pieni, ettei sen pohjaa pysty näkemään.

Elävät olennot ovat monimutkaisia, ja maailmankaikkeuden rakenne on äärimmäisen monimutkainen. Nykyihmisen tietotaito on saavuttanut huippunsa. Huippunsa saavuttamisen jälkeen siitä on tullut tekijä, joka rajoittaa ihmisen tieteen kehitystä. Esimerkiksi monet ansioituneet tiedemiehet ovat esittäneet aksioomia eli selviöitä fysiikan ja kemian alalta. Noiden aksioomien rajoissa heidän sanomansa asiat todellakin pitävät paikkansa, ja niiden varaan on hyvä rakentaa. Totuus on kuitenkin monitasoinen asia. Kun ylitätte heidän aksioomansa, huomaatte, että aksioomat ovat itse asiassa rajoittaneet ihmisiä.

Nykytieteessä asiat ovat aivan samalla tavalla. Jotkut ihmiset määrittelevät, mitä tiede on, ja siksi jotakin asiaa pidetään ”tieteellisenä” vain, jos se on kyseisen määritelmän mukainen. Ja kun te pysytte sen rajoissa, kaikki luulevat sen olevan tieteellistä. Kun menette sen määritelmän ulkopuolelle, huomaatte, että se on rajoittanut ihmiskunnan kehitystä. Se ei salli minkään aineettoman tai näkymättömän asian olemassaoloa, joten sen asettamat rajoitukset ovat merkittäviä. Buddhat, taolaiset jumalolennot ja jumalat, joista me puhumme, ovat olemassa toisissa ulottuvuuksissa, joita ihminen ei voi koskettaa tai nähdä. Jos nuo olennot löydettäisiin nykytieteen menetelmillä, eikö se tekisi niistä tieteellisesti todistettuja? Kyllä tekisi! Mutta länsimaissa on sitouduttu määritelmään siitä, mikä lasketaan ”tieteelliseksi”, ja kaikki, mitä moderni tiede ei pysty selittämään, leimataan poikkeuksetta vain asiaksi, joka liittyy teologiaan tai uskontoon. Se ei rohkene tunnustaa sellaisia asioita.

Länsimainen tiede on mennyt äärimmäisyyksiin. Buddhalaisen koulukunnan mukaan kaikki asiat käyvät läpi muodostumisen, vakauden ja rappion vaiheet. Muodostuminen tarkoittaa muodon ottamista, kun taas vakaus tarkoittaa pysymistä tietyssä vaiheessa. Eurooppalainen tiede, joka on rajoittunut itse luomiinsa puitteisiin, ei enää pysty edistymään pidemmälle. Kaikki, mitä se saattaa jatkotutkimuksissaan löytää, ylittää sen oman tieteen rajat, joten se niputtaa tällaiset asiat kategorisesti yhteen uskonnollisiksi tai teologisiksi asioiksi. Mutta jos joku löytää asioita, jotka eivät sisälly nykyiseen tieteelliseen tietämykseen, ja tekee sen ihmisen modernin tieteen ja teknologian avulla, tai löytää asioita, jotka ovat aineettomia ja näkymättömiä, ja tutkii niitä nykyaikaisilla tieteellisillä menetelmillä, eikö se ole tieteellistä? Ongelmana on kuitenkin se, että tieteellisyys on jo pitkään ollut kiveen hakattu, ja kaikki sen rajojen ulkopuolella oleva kielletään kategorisesti. Jatkokehitykselle ei enää ole tilaa.

Lisäksi on olemassa tiedemiehiä, jotka ovat esittäneet monia aksioomia – henkilöitä, joita tietyillä aloilla pidetään ansioituneina. Nämä tiedemiehet, kuten Newton ja Einstein, olivat tavallisten ihmisten mittapuulla erittäin taitavia, ja he kykenivät havaitsemaan paljon enemmän kuin keskiverto ihminen. Heidän esittämänsä aksioomat, kuten heidän tieteellinen perintönsäkin, ovat arvokkaan tietämyksen aarreaitta. Mutta siitä huolimatta kaikki tutkimus, jota tehdään, tai ymmärrys, joka saavutetaan työskentelemällä heidän ajattelunsa rajojen sisällä, noudattaa väistämättä tiettyjä kaavoja. Jos heidän jälkeensä tulleet työskentelevät täysin näiden tiedemiesten teoreettisten viitekehysten sisällä, jälkipolvet eivät koskaan ylitä heitä, eivätkä koe uusia läpimurtoja.

Kun jonkun löytö tai keksintö ylittää aiemmin vallinneiden aksioomien rajat, ymmärretään, että esitetyt aksioomat ovat rajoittaneet ihmisiä. Tämä johtuu siitä, että korkeammilla tasoilla on korkeampia tietämyksen muotoja ja korkeampia totuuksia. Hyvä esimerkki on meidän tietämyksemme materiasta. Aiemmin tilanne oli se, että atomin ydin oli pienin ihmiskunnan tuntema materian hiukkanen. Näin ei kuitenkaan enää ole, sillä nyt on [löydetty] kvarkkeja ja sitten neutriinoja. Tämä tarkoittaa, että ihmiset ovat jatkuvasti oppineet lisää tällaisista asioista. Mutta uusi aksiooma itsessään, löydettyään jotain muuta, toimii jälleen yhtenä rajoituksena. Asia on näin. Tosiasia on, että yleensä tällaiset aksioomat rajoittavat ihmisiä.

Einstein ei ollut mikään tavallinen ihminen. Hän havaitsi, että uskonnon ja jopa teologian opetukset ovat totta. Ihmiskunnan ymmärrys fyysisestä maailmasta rajoittuu ihmisten tietoon, vastaavasti kuin esitetyt tieteelliset aksioomat. Jos ihmisten tutkimus todella ulottuisi syvemmälle, ja jos heidän pyrkimyksensä edistyisivät pidemmälle, he havaitsisivat uskontojen opetusten olevan totta. Ihmiskuntaa yhden tason korkeammalla tasolla oleva elämä edustaa yhden tason korkeampaa tiedettä ja teknologiaa, ja heidän käytettävissään olevan tieteen ja teknologian avulla heidän ymmärryksensä maailmasta ylittää tavallisten ihmisten ymmärryksen. Tämän vuoksi Einstein, saavutettuaan ihmiskunnan tieteen ja teknologian huipun ja sitten syvennyttyään työhönsä, totesi uskonnon opetukset täysin paikkansapitäviksi. Viime aikoina monet tiedemiehet ja filosofit ovat lopulta kääntyneet uskonnon puoleen – ja kyse on melko ansioituneista henkilöistä. Sitä vastoin he, jotka ovat tällä hetkellä lamaantuneita nykytieteen asettamien rajoitusten ja sokean uskonsa vuoksi, leimaavat kyseiset [tieteen ulottumattomissa olevat] asiat kategorisesti ”näennäistieteeksi”.

​